Silmien kuivuus vaikuttaa niin työssä kuin arjessakin. Silmien kuivuus voi olla tilapäistä, esimerkiksi päätetyöstä johtuvaa rasitusta, tai kyse voi olla pidempiaikaisesta ongelmasta, jonka taustalla ovat esimerkiksi hormonaaliset muutokset. 


Seuraavaksi käymme asiantuntijamme johdolla läpi kuivasilmäisyyden syitä ja tapoja ennaltaehkäistä kuivasilmäisyyttä sekä hoitaa kuivia silmiä.

Mistä kuivasilmäisyys johtuu?

Kuivat silmät johtuvat useimmiten siitä, että kyynelnesteen määrä tai laatu ei riitä pitämään silmiä riittävän kosteina. Kuivasilmäisyys johtuu siis silmän kyynelnesteen epätasapainosta. Riittämätön kyynelten eritys tai liiallinen kyynelten haihtuminen aiheuttaa kyynelnesteen väkevöitymisen, mikä puolestaan johtaa erilaisiin oireisiin. Kyynelnesteen epätasapainon ja näin ollen kuivien silmien taustalla voi olla useita eri  syitä, kuten:

  • Ikääntyminen: Kyynelnesteen tuotanto vähenee luonnollisesti iän myötä, ja erityisesti 50 ikävuoden jälkeen silmien kuivuus on yleisempää.
  • Hormonimuutokset: Erityisesti naisilla hormonien muutokset, kuten vaihdevuodet, voivat vaikuttaa kyynelrauhasten toimintaan.
  • Ympäristötekijät: Kuiva ilma, tuulinen sää, ilmastointi, lämmitys ja ilmansaasteet voivat nopeuttaa kyynelnesteen haihtumista silmän pinnalta.
  • Näyttöpäätetyö: Päätetyö tai elektronisten laitteiden näyttöjen runsas katsominen vapaa-ajalla vähentää silmien räpyttelyä, mikä voi johtaa silmien kuivumiseen.
  • Sairaudet: Jotkin sairaudet, kuten reuma, kilpirauhasen vajaatoiminta ja diabetes, voivat vaikuttaa kyynelnesteen tuotantoon.
  • Lääkkeet: Monet lääkkeet, kuten antihistamiinit, masennuslääkkeet, beetasalpaajat ja jotkin verenpainelääkkeet, voivat vähentää kyynelnesteen tuotantoa ja aiheuttaa kuivasilmäisyyttä.
  • Piilolinssit: Piilolinssit saattavat heikentää kyynelkalvoa, mikä voi johtaa kuivasilmäisyyden kehittymiseen erityisesti pitkäaikaisessa käytössä.
  • Ravitsemuksen puutteet: Esimerkiksi omega-3-rasvahappojen, A-vitamiinin ja D-vitamiinin puutos voi vaikuttaa silmien kyynelnesteen laatuun ja määrään.
  • Silmäleikkaus: Silmäkirurgiset toimenpiteet voivat tilapäisesti häiritä kyynelnesteen tuotantoa ja aiheuttaa kuivasilmäisyyttä.

Näin ehkäiset silmien kuivumista

Kuivasilmäisyyden ennaltaehkäisy perustuu elämäntapoihin. Mitä paremmin ravitset kehoasi, suojaat silmiäsi ympäristön vaikutuksilta ja tauotat päätetyötä, sitä paremmin silmäsi pystyvät pitämään yllä tarvittavaa kosteustasapainoa.

Jos työskentelet tietokoneella tai muilla laitteilla pitkiä aikoja, pidä säännöllisiä taukoja. Näyttöjen katsominen vähentää silmien räpyttelyä ja voi aiheuttaa silmien kuivumista.

Käytä kosteuttavia silmätippoja säännöllisesti, erityisesti sisä- tai ulkoilman ollessa kuivaa. Kosteuttavien silmätippojen käyttöä kannattaa harkita myös silloin, kun teet töitä tietokoneella, selaat puhelinta tai katsot televisiota pitkiä aikoja.

Suojaa silmiäsi esimerkiksi suojalaseilla, jos työskentelet pölyisissä työolosuhteissa. Käytä ulkona ollessasi aurinkolaseja, jotka suojaavat UV-säteiltä.

Syö monipuolisesti ja varmista, että saat tarpeeksi omega-3-rasvahappoja, vitamiineja (kuten A-, C- ja E-vitamiineja) sekä sinkkiä, jotka tukevat silmien terveyttä.

Suosittelemme myös käymään säännöllisesti silmälääkärissä tarkastuksissa, jotta voit havaita mahdolliset ongelmat ajoissa ja saada tarvittaessa hoitoa.

Miten kuivat silmät oireilee?

Kuivat silmät voi tunnistaa oireista – esimerkiksi roskan tunne silmässä tai näön sumentuminen saattaa kertoa kuivasilmäisyydestä. Yleisimpiä oireita ovat:

  • Polttava tai kirvelevä tunne: Kuivissa silmissä voi olla polttavaa tai kirvelevää tunnetta, erityisesti illalla tai pitkäaikaisen keskittymisen jälkeen.
  • Roskan tunne silmässä: Kuivat silmät saattavat tuntua siltä, että niissä olisi hiekkaa – tai silmään olisi päätynyt roska. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole.
  • Punoitus ja ärsytys: Silmät saattavat olla punaiset ja ärtyneet, ja niissä voi näkyä pieniä verisuonia tavallista selvemmin.
  • Kutina tai arkuus: Kuivat silmät voivat kutista tai tuntua herkiltä esimerkiksi tuulelle tai kirkkaalle valolle.
  • Näön sumentuminen: Kuivuus voi aiheuttaa ohimenevää näön sumentumista, joka yleensä paranee silmiä räpäyttämällä tai kosteuttavilla silmätipoilla.
  • Vuotavat silmät: Toisin kuin ehkä ajattelisi, kuivasilmäisyys voi aiheuttaa myös silmien vuotamista. Tämä johtuu siitä, että silmät yrittävät kompensoida kuivuuden aiheuttamaa ärsytystä.

Roskan tunne silmässä on yleinen oire

Kuivasilmäisyys on yksi yleisimmistä roskan tunteen aiheuttajista. Kun kyynelnesteen määrä tai laatu ei riitä pitämään silmän pintaa kosteana, pinta muuttuu karheaksi ja ärtyneeksi, mikä tuntuu vierasesineen aiheuttamalta ärsytykseltä. Silmässä ei tällöin ole vierasesinettä, vaan kyse on yksinkertaisesti silmän kuivuudesta.

Kuivat silmät voivat myös vuotaa

Silmien vuotaminen on silmän oma suojamekanismi, jolla se yrittää korjata kuivuutta. Kun silmän pinta kuivuu ja ärtyy, hermosto lähettää viestin kyynelrauhasille lisäkyynelten tuottamiseksi. Nämä refleksikyynelvuodot ovat usein vetisiä ja runsaita, mutta eivät kuitenkaan riitä pitämään silmän kosteustasapainoa yllä tarpeeksi tehokkaasti.uivasilmäisyyden aiheuttama tulehdus usein myös ärsyttää silmän pintaa, jolloin silmät alkavat vuotaa helpommin esimerkiksi tuulen tai kirkkaan valon vaikutuksesta.

Näön sumentuminen ongelmana

Kyynelkalvo on silmän pinnalla oleva kosteuttava ja suojaava kerros, joka on tärkeä sekä silmän terveydelle että tarkalle näölle. Kun kyynelkalvo kuivuu, silmän pinta voi muuttua epätasaiseksi, mikä häiritsee valon taittumista ja johtaa hetkelliseen näön sumentumiseen. 

Pitkäaikainen kuivasilmäisyys voi kuitenkin myös aiheuttaa mikroskooppisia vaurioita sarveiskalvolle, mikä puolestaan saattaa johtaa näön sumentumiseen. 

Milloin kannattaa hakeutua silmälääkäriin?

Aina syytä huoleen ei ole, ja vaiva katoaa vähentämällä esimerkiksi näyttöjen katsomista tai lisäämällä lautaselle monipuolisempaa ravintoa. Kotikonsteja kannattaa kokeilla ensin. Jos oireet jatkuvat, kannattaa käydä optikolla tai silmälääkärillä tarkemmassa arvioinnissa. 

Hormonit ja kuivat silmät 

Hormonaaliset muutokset voivat muuttaa kyynelnesteen määrää ja laatua. Tämä on erityisen yleistä naisilla, mutta myös miehillä hormonitasapainon muutokset voivat olla syynä silmien kuivuuteen. Seuraavaksi käymme läpi hormonien vaikutusta silmien hyvinvoinnissa.

Estrogeenin vaikutus

Estrogeenitasot vaikuttavat kyynelrauhasten toimintaan. Estrogeenin tasojen laskeminen, esimerkiksi vaihdevuosien aikana, voi heikentää kyynelnesteen tuotantoa. Useat tutkimukset ovat havainneet, että vaihdevuosi-ikäiset naiset kärsivät kuivasilmäisyydestä muita useammin, ja tämä liittyy juurikin estrogeenin määrän vähenemiseen.

Progesteronin merkitys

Progesteroni eli keltarauhashormoni toimii estrogeenin rinnalla hormonaalisen tasapainon ylläpitäjänä. Joidenkin tutkimusten mukaan progesteronin muutokset voivat aiheuttaa silmien kuivuutta, mutta sen vaikutus kuivasilmäisyyteen ei ole yhtä selvä kuin estrogeenin.

Androgeenit (kuten testosteroni)

Androgeeneillä on myös rooli kyynelnesteen tuotannossa. Androgeenitasojen lasku (jota voi tapahtua sekä naisilla että miehillä) on yhdistetty kuivasilmäisyyteen, koska se voi johtaa lipidikerroksen heikentymiseen, jolloin kyynelneste haihtuu nopeammin.

Raskaus ja kuukautiskierto

Raskauden ja kuukautiskierron aikana tapahtuvat hormonaaliset vaihtelut voivat myös vaikuttaa silmien kuivumiseen. Raskaana olevilla naisilla estrogeeni- ja progesteronitasot muuttuvat nopeasti, mikä voi tilapäisesti lisätä kuivasilmäisyyden oireita.

Kilpirauhashormonit

Kilpirauhasen toimintahäiriöt, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, voivat vaikuttaa kyynelkalvon toimintaan. Kilpirauhasen vajaatoiminta on yhdistetty kuivasilmäisyyteen, mahdollisesti siksi, että se voi heikentää kyynelnesteen tuotantoa.

Meibomin rauhaset

Meibomin rauhaset ovat silmäluomien reunoilla sijaitsevia pieniä rauhasia, jotka tuottavat silmien pinnalle öljymäistä rasvaa eli lipidejä. Näiden rauhasten erittämä lipidikerros on tärkeä osa kyynelkalvoa: se muodostaa uloimman kerroksen, joka hidastaa kyynelnesteen haihtumista silmän pinnalta. Meibomin rauhaset ovat siis ratkaisevassa roolissa silmien kosteustasapainon ylläpitämisessä.

Meibomin rauhasten toiminnan ylläpitäminen on tärkeää erityisesti niille, joilla on taipumusta kuivasilmäisyyteen. Silmäluomien päivittäinen puhdistaminen vedellä ja riittävä omega-3-rasvahappojen saanti tukevat meibomin rauhasten optimaalista toimintaa.

Pitkäaikainen kuivasilmäisyys

Kyynelneste suojaa silmää huuhtomalla pois bakteereja, viruksia ja muita epäpuhtauksia. Pitkäaikainen kuivasilmäisyys heikentää tätä luonnollista suojaa ja lisää infektioriskiä, kuten sidekalvon tulehduksen (konjunktiviitin) tai jopa sarveiskalvon tulehduksen (keratiitin) riskiä.

Kuivasilmäisyys altistaa sarveiskalvon pintakerroksen eli epiteelin vaurioille. Näkökyvyn heikkeneminen tilapäisesti tai kroonisesti on myös mahdollista.

Kuivien silmien hoito kotikonstein 

Asiantuntijamme vinkit voivat tuoda helpotuksen kuivien silmien aiheuttamiin oireisiin helposti kotona. Heitä hyvästit kuiville silmille ja sen mukana tulleille vaivoille! Mikäli oireet kuitenkin jatkuvat, suosittelemme kääntymään silmälääkärin puoleen. 

Päätetyön tauottaminen

Näytön ääressä työskentely ja keskittyminen vähentävät räpyttelyä, mikä lisää kuivasilmäisyyttä. Muista ottaa säännöllisiä taukoja ja räpytellä tietoisesti. Kokeile seuraavaa: katso 20 minuutin välein 20 sekuntia noin 6 metrin päähän.

Lämpöhaude silmille

Lämpöhaude silmien päällä noin 5–10 minuuttia voi auttaa vähentämään kuivuutta ja parantamaan silmien luonnollista kosteustasapainoa. Lämmöllä on myös rauhoittavia vaikutuksia, joten se sopii erinomaisesti tauottamaan kiireistä työpäivää. Haudetta varten tarvitset lämmintä vettä ja esimerkiksi puhtaan pyyhkeen. Vältä käyttämästä liian kuumaa vettä.

Silmien suojaaminen

Etenkin ulkoillessa on tärkeää suojata silmät tuulelta. Voit käyttää vaikkapa aurinkolaseja, joiden ansiosta tuuli ei pääse kuivattamaan silmiä entisestään. Ulkona ollessasi suojaa silmät tuulelta ja sisällä ollessasi ilmastoinnilta. Myös autolla matkustaessa voimakas ilmastointi voi aiheuttaa silmien kuivumista, joten suojaa silmät tarvittaessa.

Omega-3-rasvahappojen saanti

Omega-3-rasvahappojen on havaittu tukevan kyynelnesteen tuotantoa ja vähentävän tulehdusta silmän pinnassa. Näitä terveellisiä rasvahappoja saat esimerkiksi rasvaisista kaloista, pellavansiemenistä ja saksanpähkinöistä. Voit harkita myös omega-3-ravintolisää, jos ruokavalio ei tarjoa riittävästi näitä rasvahappoja.

Kehon sisäinen kosteuttaminen

Muista myös kosteuttaa kehoa sisäisesti juomalla runsaasti vettä. Veden juonti auttaa koko kehoa pysymään kosteutettuna. Vältä kehoa kuivattavia aineita, kuten alkoholia tai kofeiinia. Voit myös lisätä ruokavalioosi vettä sisältäviä ruoka-aineita, kuten kurkkua, tomaattia, vesimelonia, salaattia, mustikkaa ja mansikkaa.

Kosteuttavat silmätipat

Kuivia silmiä voi helpottaa silmätipoilla, joita annostellaan silmään helpon pipetin avulla. Apteekista ilman reseptiä saatavat kosteuttavat silmätipat ovat turvallinen ja tehokas apu kuivasilmäisyyteen. Saatavilla on myös erilaisia silmävoiteita sekä -suihkeita.

Eroon kuivasilmäisyydestä

Kuivat silmät voivat olla kutisevat, ärtyneet, punoittavat ja arat. Kuivasilmäisyydestä on kuitenkin mahdollista päästä eroon. Ensimmäinen askel on tunnistaa ne asiat, jotka saattavat aiheuttaa silmien kuivumista. Onko päätetyöllä tai jatkuvalla puhelimen selauksella tai television katselulla vaikutusta? Löytyykö ruokavaliosta tarpeeksi hyviä rasvahappoja? Oletko huomannut hormonaalisia muutoksia? Pohdi näitä kysymyksiä.

Kuivasilmäisyyden hoitona on tarvittavat elintapamuutokset ja silmien suojaaminen etenkin tuulelta. Hoidossa käytetään usein myös kosteuttavia silmätippoja. Niitä saa ilman reseptiä apteekeista. Mikäli oireet eivät vähene itsehoidosta huolimatta, silmien terveys kannattaa käydä tutkituttamassa silmälääkärin vastaanotolla.

Lähteet: Duodecim Terveyskirjasto®, American Academy of Ophthalmology, Mayo Clinic, British Journal of Ophthalmology, National Eye Institute.