Lumbago eli noidannuoli – Suuri tietopaketti
Tammikuu 07, 2025Äkillinen, voimakas kipu alaselässä saattaa tarkoittaa lumbagoa eli kansankielellä noidannuolta. Terävä kipu osuu nuolen lailla suoraan alaselkään. Noidannuolessa kyseessä on selän lihaksen tai nivelsiteen venähdys. Tässä artikkelissa jaamme parhaat vinkkimme noidannuolen aiheuttaman kivun helpottamiseen ja vaivan ennaltaehkäisemiseen.
Mistä tietää, että on noidannuoli?
Noidannuolen tunnistaminen perustuu tyypillisiin oireisiin ja siihen, miten kipu alkaa. Noidannuoli syntyy usein yhtäkkiä, esimerkiksi kyykistyessä, nostaessa raskasta esinettä tai tehdessä nopean kiertoliikkeen. Alaselkä on kivun pääalue. Kipu voi olla hyvin voimakasta. Toisin kuin iskias, noidannuoli ei yleensä aiheuta puutumista, pistelyä tai heikkoutta jaloissa.
Noidannuolen oireet
Noidannuolen oireet ovat yleensä helposti tunnistettavissa niiden äkillisen alkamisen ja voimakkaan, alaselkään kohdistuvan kivun perusteella.
- Äkillinen, voimakas alaselkäkipu. Kipu tuntuu yleensä alaselässä ja voi säteillä hieman pakaroihin, mutta ei yleensä jalkoihin asti.
- Kipu ilmenee usein äkillisesti, esimerkiksi kyykistyessä tai nostettaessa.
- Kumartuminen tai nouseminen voi olla kivuliasta tai lähes mahdotonta.
- Kivun vuoksi selkää saattaa olla hankala suoristaa.
Noidannuoli saattaa oireilla useamman päivän tai jopa viikon ajan. Mikäli oireet eivät helpota itsehoidosta huolimatta, voi olla hyvä kääntyä fysioterapeutin tai lääkärin puoleen.
Miten noidannuolta hoidetaan, ja onko noidannuolta mahdollista ennaltaehkäistä?
Noidannuolen hoitoon on monia keinoja, jotka tähtäävät kivun lievittämiseen, liikkuvuuden palauttamiseen ja mahdollisten uusien kipujaksojen ehkäisemiseen. Hoidon kulku riippuu kivun voimakkuudesta ja yksilöllisistä tarpeista.
Näin hoidat noidannuolta:
- Anna selälle lepoa, mutta harrasta kuitenkin kevyttä liikuntaa. Vuodelepoa ei suositella.
- Voit kokeilla tulehduskipulääkkeitä tai parasetamolia.
- Paikallisesti levitettävät kipugeelit saattavat myös auttaa.
- Kylmähoito saattaa lievittää kipua etenkin akuutissa vaiheessa.
- Lämpötyyny tai lämpögeeli alaselkään kohdistettuna voi auttaa.
- Kevyttä venyttelyä kannattaa kokeilla kivun sallimissa rajoissa.
- Myös Tenslaite voi tuoda helpotusta kipuun.
Noidannuolen ennaltaehkäisy:
- Liikunta arjessa auttaa ennaltaehkäisemään kiputiloja.
- Selän, vatsan ja lantion lihasten vahvistaminen antaa selälle paremman tuen.
- Tarkista työ- ja nukkumisasennon ergonomisuus.
- Valitse hyvälaatuinen patja, joka tukee selkärangan luonnollista asentoa.
- Pidä taukoja istumisesta. Tauota työtä kävelyllä tai taukojumpalla.
Varmista oikeaoppinen tapa nostaa esineitä: koukista polvet ja pidä selkä suorana. Älä yhdistä nostamista ja kiertämistä samanaikaisesti.
Iskiaan ja noidannuolen eroavaisuudet
Noidannuolen ja iskiaksen oireet voivat muistuttaa toisiaan, mutta niiden välillä on myös eroavaisuuksia. Noidannuoli tarkoittaa selän pehmytkudosten venähdystä, kun taas iskiaskipu syntyy, kun iskiashermo (kehon pisin hermo) ärsyyntyy tai puristuu.
Jos kipu säteilee jalkaan asti ja siihen liittyy puutumista tai pistelyä, kyseessä on todennäköisesti iskias. Jos kipu pysyy alaselässä ja tuntuu lihasjäykkyytenä tai kramppeina, se on todennäköisemmin noidannuoli.
Vaiva | Noidannuoli | Iskias |
Kivun sijainti | Alaselkä | Alaselkä, mutta säteilee jalkaan |
Syy | Selän pehmytkudoksen venähdys | Hermopuristus tai -ärsytys |
Liittyvät oireet | Paikallinen kipu alaselässä |
Jalkakipu, jalkojen puutuminen tai heikkous |
Kauanko noidannuoli kestää?
Noidannuolen kesto vaihtelee yksilöllisesti, mutta useimmissa tapauksissa se kestää muutamasta päivästä muutamaan viikkoon.
Ensimmäiset päivät ovat yleensä kivuliaimpia, ja liikkuminen tällöin voi olla vaikeaa. Liian raskas liikkuminen tai rasitus paranemisvaiheen aikana saattaa pitkittää oireita.
Noidannuolen hoito
Noidannuolen oireet voivat olla varsin ikäviä. Joskus jopa käveleminen saattaa tuntua hankalalta. Noidannuolen hoidossa pyritään lievittämään kipua ja nopeuttamaan toipumista.
Lepoa vai liikuntaa?
Sekä että. Vaikka lyhyt lepo voi helpottaa akuuttia kipua, on tärkeää pyrkiä liikkumaan mahdollisuuksien mukaan. Liike ehkäisee lihasten jäykistymistä. Vältä kuitenkin kipua pahentavia liikkeitä ja kuormittavaa toimintaa. Kevyt liikkuminen on suotavaa. Kävely ja varovaiset venyttelyt voivat auttaa rentouttamaan lihaksia ja nopeuttamaan paranemista.
Noidannuoli ja venyttely
Noidannuolen aikana venyttely voi olla hyödyllistä, mutta se on tehtävä erityisen varovasti ja kehoa kuunnellen. Äkillisen kivun alkuvaiheessa voimakkaat venytykset eivät yleensä ole suositeltavia. Kun kipu alkaa helpottaa, kevyet ja hellävaraiset venyttelyt voivat edistää toipumista ja ehkäistä uusia kipujaksoja.
Aloita venyttely varovasti. Vältä äärimmäisiä venytyksiä. Jos jokin liike tuntuu pahentavan kipua, lopeta se. Lyhyet ja toistuvat liikkeet ovat usein parempia sen sijaan, että yhdessä tietyssä asennossa viipyisi pidempään.
Hyviä venytyksiä noidannuolesta kärsivälle ovat esimerkiksi lantion kallistus selinmakuulla, polvien halaus sekä selän pyöristäminen ja notkistaminen.
Lääkkeistä ja kipugeeleistä helpotusta
Tulehduskipulääkkeet (esimerkiksi ibuprofeeni) vähentävät akuutin vaiheen kipua ja tulehdusta. Parasetamoli on hyvä vaihtoehto, jos tulehduskipulääkkeet eivät sovi esimerkiksi vatsaärsytyksen vuoksi. Tarvittaessa lääkäri voi määrätä vahvempia kipulääkkeitä voimakkaan kivun helpottamiseen.
Olo-apteekin itsehoitolääkkeiden valikoimaan kuuluvat kipugeelit sisältävät usein tulehduskipulääkkeitä, kuten ibuprofeenia tai diklofenaakkia, jotka vähentävät tulehdusta ja lievittävät kipua. Jotkut kipugeelit voivat sisältää myös lämpöä tai viilennystä tuottavia aineita (esim. mentoli tai kapsaisiini), jotka rentouttavat lihaksia. Geeliä on tarkoitus levittää kipeän alueen päälle tavanomaisen kosteusvoiteen tapaan. Kivun hoitoon on saatavilla myös lääkkeettömiä kipugeelejä, kuten Cetilar tai Perskindol.
Kaikki Olo-apteekin Lihas- ja nivelkivun hoitoon tarkoitetut lääkkeet ja tuotteet löydät täältä
Lääkkeetön kivunlievitys noidannuolessa
Noidannuolen hoidossa apua voi tuoda myös TENS-kivunlievittäjä. TENS-laite (transcutaneous electrical nerve stimulation) on turvallinen ja tehokas laite kivunlievitykseen. Se toimii lähettämällä matalajännitteistä sähkövirtaa ihon läpi, mikä stimuloi hermoja ja voi vähentää kiputuntemusta. TENS on erityisen hyödyllinen esimerkiksi noidannuolen, kroonisten selkäkipujen ja lihasjännityksen hoidossa.
Noidannuolessa TENS voi auttaa lievittämään akuuttia kipua ja rentouttamaan jännittyneitä lihaksia. Kiinnitä elektrodit puhtaalle ja kuivalle iholle kivuliaan alueen ympärille. Aseta elektrodit kivun ympärille niin, että ne kattavat kipualueen mahdollisimman hyvin.
Lämpöä vai kylmää?
Noidannuolen hoidossa voi käyttää sekä lämmintä että kylmää – kokeile, kumpi tuntuu paremmalta. Esimerkiksi akuutissa vaiheessa kylmä saattaa olla miellyttävämpi vaihtoehto, kun taas akuutin vaiheen jälkeen kannattaa kokeilla lihaksia rentouttavaa lämpöä.
- Akuutti vaihe (ensimmäiset 1–2 päivää): Aloita kylmähoidolla, jos kipu on hyvin voimakasta.
- Akuutin vaiheen jälkeen: Vaihda lämpöhoitoon, sillä se on hyvä keino rentouttaa lihaksia ja parantaa verenkiertoa.
Lämpö voi rentouttaa jännittyneitä lihaksia ja lievittää kipua tehokkaasti. Lisäksi lämpö lisää verenkiertoa kipualueella. Käytä esimerkiksi lämpötyynyä, kuumavesipulloa tai lämmintä suihkua.
Lämpögeeli on myös toimiva vaihtoehto iholle levitettynä.
Kylmähoito yleensä lievittää kipua ja vähentää tulehdusta. Turruttava vaikutus voi helpottaa akuuttia, terävää kipua. Käytä kylmäpakkausta (esim. jääpussi pyyhkeen sisällä) kivun alueelle. Kylmägeeli toimii myös erinomaisesti iholle levitettynä.
Nukkumis- ja työergonomia tärkeässä roolissa
Ergonomian parantaminen on keskeistä noidannuolen oireiden helpottamisessa ja ehkäisemisessä. Tarkista nukkumis- ja työskentelyasennot ja vältä huonoa ryhtiä.
Työpöytä tulee olla niin korkealla, että kyynärpäät ovat 90 asteen kulmassa. Tietokoneen näytön yläreunan tulisi olla silmälinjan tasolla, jotta vältät niskan kuormittamista. Käytä näppäimistöä ja hiirtä niin, että ranteet ovat suorina ja hartiat rentoina.
Käytä tuolia, jossa on hyvä alaselän tuki (esim. selkään muotoiltu selkänoja tai tukityyny). Jalat tukevasti lattialla, polvet hieman lonkkien alapuolella.
Vältä istumista jalkojen päällä tai liian pitkää yhteen asentoon jäämistä. Pidä pieniä taukoja: nouse ylös ja liiku 5–10 minuutin välein. Istumatyötä on hyvä tauottaa vaikkapa kävelylenkeillä. Tee kevyitä venytyksiä, erityisesti alaselän, niskan ja hartioiden alueelle.
Selällään nukkuminen on usein paras asento noidannuolen aikana. Vatsallaan nukkuessa alaselkä saattaa notkistua liikaa, mikä voi pahentaa kipua. Keskikova patja on yleensä paras vaihtoehto, sillä se tukee selkärankaa mukautuen kuitenkin kehon muotoihin.
Vaikea noidannuoli voi estää kävelyn
Noidannuoli voi estää liikkumisen ja jopa kävelemisen. Mikäli kipu on niin voimakasta, että käveleminen tuntuu mahdottomalta, anna selälle lepoa.
Pitkäaikainen sängyssä makaaminen ei kuitenkaan kannata, vaan kehoa on suotavaa liikuttaa kevyesti kivun sallimissa rajoissa. Tarvittaessa tulehduskipulääkkeet voivat helpottaa oloa, ja esimerkiksi kylmä- tai lämpöhoito saattaa auttaa liikkeelle lähtemisessä.
Jos kipu ei helpota muutaman päivän sisällä, pahenee tai siihen liittyy muita oireita, kuten tunnottomuutta, kihelmöintiä tai heikkoutta jaloissa, on tärkeää hakeutua lääkärin vastaanotolle. Lääkäri voi tehdä tarkempia tutkimuksia (esim. röntgen, MRI) ja määrätä vahvempaa kipulääkettä tai lihasrelaksantteja tarpeen mukaan.
Lihasrelaksantti noidannuoleen
Tarvittaessa lääkäri voi määrätä reseptillä lihasrelaksantteja. Lihasrelaksantti rentouttaa lihaksia vähentämällä niiden jännitystä tai supistumista. Lihasrelaksanttia voidaan käyttää noidannuolen hoidossa, jos noidannuoli aiheuttaa erittäin voimakasta lihasjännitystä ja tavanomaiset hoitokeinot, kuten särkylääkkeet tai lämpöhoito, eivät riitä. Lihasrelaksantti voi olla hyvä vaihtoehto myös silloin, kun kipu vaikeuttaa nukkumista tai liikkumista.
Noidannuolen ennaltaehkäisy
Noidannuolen ennaltaehkäisy perustuu selän hyvään huoltoon, kehon vahvistamiseen ja ergonomisten periaatteiden noudattamiseen.
Vahvista keskivartalon lihaksia
Keskivartalon lihasten vahvistaminen on tärkeää. Hyvässä kunnossa olevat vatsalihakset, selkälihakset ja lantion alueen lihakset tukevat selkärankaa ja vähentävät kuormitusta alaselässä. Vatsalihasten ja selän lihasten vahvistaminen (esim. lankku, selänojennukset), lantionpohjan lihasharjoitukset sekä esimerkiksi pilateksessa ja joogassa tehtävät tasapainoharjoitukset ovat erinomaisia vaihtoehtoja näiden lihasryhmien harjoittamiseen.
Vältä jatkuvaa istumista
Istumatyö on monelle meistä osa arkea. Istumatyössä tärkeää on tauottaa työtä kävelyllä tai jumpalla. Ergonomiaan tulee myös kiinnittää huomiota. Käytä säädettävää tuolia ja varmista, että jalat ovat tukevasti maassa. Selkänojan tulisi tukea alaselkää. Työpöydän ja tietokoneen näytön korkeus on tärkeä – näytön yläreunan tulisi olla silmien tasolla.
Käytä oikeaa nostotekniikkaa
Useimmiten noidannuoli iskee varomattoman liikkeen seurauksena. Huono nostotekniikka saattaa aiheuttaa nuolen lailla iskevän kivun alaselkään.
- Pidä selkä suorana ja koukista polvet, kun nostat raskaita esineitä.
- Pidä kuorma lähellä vartaloa.
- Älä nosta kiertäen – käännä koko vartaloa sen sijaan.
- Käytä raskaiden kuormien siirtämiseen apuvälineitä, kuten kärryjä.
Kiinnitä huomiota patjan valintaan
Patjan valinnalla on merkittävä vaikutus selän terveyteen ja noidannuolen ehkäisyyn sekä oireiden lievittämiseen. Oikeanlaisen patjan avulla selkäranka saa riittävän tuen ja keho pääsee rentoutumaan yön aikana.
Käytä patjaa ja tyynyä, jotka tukevat luonnollista selkärangan asentoa. Keskikova patja on yleensä paras valinta. Liian pehmeä patja voi aiheuttaa selän vajoamisen, mikä rasittaa alaselkää. Liian kova patja puolestaan voi painaa liikaa kehon kaaria ja lisätä epämukavuutta. Patjan tulee tukea kehon painopisteitä (lantio, hartiat) ja pitää selkä suorassa riippumatta siitä, nukutko kyljelläsi, selälläsi vai vatsallasi.
Pidä yllä aktiivista elämäntapaa
Ylimääräinen paino lisää selän kuormitusta. Kävely, uinti ja pyöräily auttavat ylläpitämään selän liikkuvuutta ja lihasvoimaa. Kaikenlainen liikunta on hyväksi. Lisäksi kehoa kannattaa huoltaa venyttelemällä säännöllisesti. Venytä kehoa kevyillä taivutuksilla ja kiertoliikkeillä. Tee työpäivän aikana hartioiden, selän ja niskan pyörityksiä.
Näillä ennaltaehkäisevillä toimilla voit vähentää merkittävästi noidannuolen riskiä ja pitää selkäsi terveenä pitkään.
Lähde: Selkäliitto, Reumaliitto