Syksyn tullen ihmiset palaavat kouluihin, päiväkoteihin ja työpaikoille. Päätäit ovat etenkin lapsiperheille tuttu vaiva, mutta täit voivat tarttua myös aikuisiin. Onneksi täiden ehkäisy on helppoa  ja vaatii vain vähän huolellisuutta. Asiantuntijamme vinkeillä ja Olo-apteekin tuotteilla täiden hoitoon ja ennaltaehkäisyyn pääset myös jo tarttuneista täistä eroon vähällä vaivalla.

Täitä hiuksissa 

Päätäi on siivetön loishyönteinen, joka elää ihmisen päänahassa. Ravinnokseen se imee verta päänahasta. Täitartunta aiheuttaa usein kutinaa ja ärsytystä hiuspohjassa, erityisesti yöaikaan. 

Päätäit siirtyvät ihmisestä toiseen läheisessä kanssakäymisessä. Täit voivat tarttua myös esimerkiksi pipon tai hiusharjan välityksellä, jonka vuoksi omia henkilökohtaisia tavaroita tai vaatteita ei kannata lainata kaverille. Täit eivät kuitenkaan lennä tai hypi. 

Mistä tietää, onko hiuksissa täitä?

Kutina ja ärsytys päänahassa kertovat siitä, että hiuksissa voi olla täitä. Täin havaitseminen on usein hankalaa, sillä täit ovat varsin pieniä, vikkeläliikkeisiä ja saattavat muistuttaa hilsettä. Täiden munat eli saivareet on sen sijaan helpompi havaita niiden vaalean ulkomuodon ja niille tyypillisen, mannaryynimäisen muodon ansiosta.

Voiko täitä olla muualla kuin päässä?

Täitä voi olla muuallakin kuin päässä, mutta yleensä ne viihtyvät päänahan seudulla. Kosteissa olosuhteissa täit eivät selviydy kovinkaan pitkään, vain noin vuorokauden ajan.

Onko täitartunta merkki huonosta hygieniasta?

Ei, täitartunta ei ole merkki huonosta hygieniasta. Päätäi ei tee eroa puhtaiden ja likaisten hiusten välillä, ja se voi tarttua kenelle tahansa, riippumatta siitä, kuinka usein henkilö pesee hiuksiaan tai pitää huolta henkilökohtaisesta hygieniastaan.

Miten erottaa hilse ja täin munat?

Täin munat eli saivareet ovat yleensä väriltään vaaleita. Ne voivat myös näyttää valkoisilta hiuksissa, jonka johdosta saatat erehtyä luulemaan täin munia tavanomaiseksi hilseeksi. Voit erottaa hilseen ja täin munat kampaamalla hiuksia: mannaryynin muotoiset täin munat takertuvat hiuksiin kiinni tiukasti, kun taas hiutalemainen hilse irtoaa hiuksista helposti. 

Täin munat kiinnittyvät hiusten tyveen, eivätkä helpolla leviä kammatessa tyvestä latvaan.

Hilsettä voi olla tyvessä tai latvassa, ja hilse leviää helposti kammatessa tyvestä latvaan.

Näin ehkäiset täiden tarttumisen

Vaikka täitä voi tulla kenelle tahansa, eivätkä täit tartu huonon hygienian vuoksi, on tarttumista mahdollista ennaltaehkäistä. Tärkeintä on pitää huoli siitä, että henkilökohtaisten tavaroiden jakaminen kaverusten kesken pyritään välttämään. 

Muistuta lasta tai itseäsi:

  • Hiusharjoja tai ponnarilenkkejä ei jaeta muille
  • Pipoja tai muita päähineitä ei kannata säilyttää yleisissä naulakoissa.

Kokeile myös:

  • shampoota, jonka avulla voit ennaltaehkäistä täiden tarttumista. 
  • pitkien hiusten pitämistä ponnarilla, kun ympärillä on paljon ihmisiä.

Kokeile näitä tuotteita täiden hoitoon:

Täiden häätö kotona

Joskus ikävät täit kuitenkin löytävät tiensä omiin tai perheenjäsenen hiuksiin. Tärkeintä on hoitaa ne, jotka ovat saaneet täitartunnan, ja tutkia päivittäin myös muut perheenjäsenet päivittäin. Seuraavaksi kerromme, kuinka pääset täistä eroon pysyvästi mahdollisimman vähällä vaivalla.

Ilmoita täitartunnasta

Täitartunnasta tulee ilmoittaa esimerkiksi päiväkotiin, kouluun tai työpaikalle. Ilmoita asiasta myös ystäville, sukulaisille ja sisaruksille, jotka ovat olleet lähikontaktissa tartunnan saaneen kanssa. Täitartunnan saamista ei tarvitse hävetä, sillä täit voivat tarttua keneen tahansa.

Aloita täiden häätö välittömästi

Aikuinen naarastäi munii useita munia päivittäin, minkä vuoksi häätötoimet tulee aloittaa mahdollisimman nopeasti täitartunnan havaitsemisesta. Erittäin tärkeää on tarkistaa kampaamalla kaikki perheenjäsenet, ja jatkaa hiusten päivittäistä tarkistamista riittävän pitkään, jopa kahden viikon ajan. Hiusten hoito täishampoolla on tarpeen vain niille perheenjäsenille, joiden päänahasta löytyy täitä tai saivareita.

Hiusten pesu täishampoolla

  • Apteekista saatavat täishampoot ovat kemiallisia valmisteita, jotka tukahduttavat ja tappavat täit. 
  • Levitä valmiste kuiviin tai kosteisiin hiuksiin pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Anna sen vaikuttaa tarvittava aika ja huuhtele pois.
  • Jopa yksi hoitokerta voi riittää valmisteesta riippuen. Toista hoito tarvittaessa 7-10 päivän kuluttua. Lue pakkauksen ohjeet ja toimi niiden mukaisesti.

Hiusten kampaaminen täikammalla

  • Käytä tiheäpiikkistä täikampaa, jolla kampaat hiukset.
  • Kampaus voi olla helpompaa tehdä hiusten ollessa kosteat ja käsiteltynä hoitoaineella, sillä se helpottaa kampausta ja mahdollisesti tukahduttaa täitä.
  • Kampaa hiukset osio kerrallaan alkaen päänahasta ja eteneen latvoihin asti. Pyyhi täikampa paperiin jokaisen vedon jälkeen ja tarkista täit ja saivareet.
  • Tärkein osa osa täiden häätöä on toista kampaus päivittäin noin 1-2 viikon ajan, kunnes täitä tai saivareita ei enää löydy. Kampauksen yhteydessä löytyvät kaikki täit ja saivareet tulee poistaa hiuksista. Tarkista päivittäin kaikki perheenjäsenet. 

Riittääkö pelkkä täishampoo tai täikampa?

Tänä päivänä saatavilla on täishampoita, jotka tappavat myös saivareet sekä täikampoja, jotka toimivat ihmiselle vaarattoman jännitteen avulla tappaen täitä ja saivareita. 

Valmisteesta riippuen voit siis käyttää pelkästään täishampoota tai täikampaa, etkä välttämättä tarvitse molempia täiden häätämiseen. Luethan aina huolellisesti pakkauksen ohjeet.

Täisiivous – onko se tarpeen?

Kun täit on häädetty hiuksista, tulee kotona tehdä täisiivous. Täitartunnan saaneen hiusten kanssa kosketuksissa olleet vaatteet ja liinavaatteet tulee pestä pesukoneessa 60 asteessa.Myös harjat ja kammat tulee pestä kuumassa vedessä. Jos vesipesu ei ole mahdollinen, voi täitartunnalle altistuneita tavaroita, kuten tyynyjä, pehmoleluja tai muita leluja saunottaa 80 asteen lämpötilassa. Huolehdi tarkoin, etteivät tuotteet ole kiukaan läheisyydessä ja aiheuta syttymisvaaraa.  

Pese ainakin seuraavat:

  • pipot
  • harjat
  • kammat
  • tyynyliinat ja muut liinavaatteet 

Päätäi tarvitsee ravintoa elääkseen, eli verta ihmisen päänahasta. Päästä irronnut täi ei elä ilman ravintoa kuin päivän tai kaksi, mutta saivare selviytyy pidempään, jopa viikon. Kaikkia kodin tekstiilejä ei välttämättä ole tarpeen pestä, mutta haittaakaan siitä ei tietenkään ole.

Päätäit pähkinänkuoressa

Päätäi on pieni, verta imevä hyönteinen, joka elää päänahassa ja kiinnittyy hiuksiin. Täit leviävät helposti suoran hiuskosketuksen kautta, erityisesti lasten keskuudessa.

Päätäiden ehkäisy ja hoito vaativat tarkkaavaisuutta ja säännöllisiä toimenpiteitä. Ennaltaehkäisyssä tärkeintä on välttää lähikontaktia ja henkilökohtaisten tavaroiden lainaamista muille. Jos täitä havaitaan, hiusten pesu täishampoolla sekä huolellinen kampaaminen täikammalla ovat tehokkaimmat hoitokeinot. 

Lisäksi tyynyliinojen, pipojen, hiusharjojen sekä muiden tavaroiden ja tekstiilien puhdistaminen on olennaista täiden leviämisen estämiseksi.


Lähde: Duodecim Terveyskirjasto®