Polvikipu voi iskeä yllättäen – myös ilman tapaturmaa tai vahinkoa. Polvet kantavat päivästä toiseen koko kehon painoa, joten niiden kipeytyminen ei ole harvinaista.
Polvikipu voi ilmetä monin tavoin, esimerkiksi äkillisenä pistävänä kipuna, levossa tuntuvana särkytilana tai pitkäaikaisena jomottavana kipuna.
Satunnainen polvikipu voi olla peräisin rasituksesta tai urheilusta, mutta kivun pitkittyessä tai voimistuessa on tärkeää selvittää sen syy. Vaikka polvikipu voi helpottaa hetkellisesti kipulääkkeellä tai levolla, eivät ne poista kivun taustalla olevaa ongelmaa.
Tässä artikkelissa perehdymme polvikivun yleisimpiin syihin, hoitokeinoihin sekä siihen, milloin polvikipu edellyttää lääkärin arviota.
Polvikivun taustalla voi olla esimerkiksi:
Nivelsiteiden venähdys tai nyrjähdys
Nivelkierukan repeämä
Niveltulehdus (artriitti)
Juoksijan tai hyppääjän polvi
Voimakas rasitus
Kipeytyneen polven kotihoito
Yksinkertaisetkin niksit voivat auttaa kiputilojen hallinnassa ja ehkäistä kivun pahenemista. Kuitenkin, jos kipu jatkuu pidempään tai vaikeuttaa liikkumista, on syytä kääntyä lääkärin puoleen.
RICE-menetelmä: Suomalaisittain Kylmä-koho-kompressio ja lepo(Rest, Ice, Compression, Elevation) -menetelmä on tehokas ensiapu akuuttiin polvikipuun, varsinkin jos kipuun liittyy turvotusta.
Kipugeelit: iholle paikallisesti annosteltavat kipugeelit voisi mainita tässä listauksessa? lääkkeettömät kipugeelit esimerkkeinä Cetilar ja Perskindol. Lääkkeellisiä kipugeelejä mm. diklofenaakki ja ibuprofeeni.
Kipulääkkeet: Tulehduskipulääkkeet, kuten ibuprofeeni voi lievittää polvikipua hetkellisesti. Jos kipu on voimakasta, voi lääkäri kirjoittaa vahvemman lääkekuurin.
Polvea tukevat apuvälineet: Polvituet, kinesioteippaus tai kompressiosukat voivat vähentää polvinivelen rasitusta ja tarjota lisätukea arjessa. Jos kipu on jomottavaa ja jatkuvaa, voi tuki helpottaa nukkumista. (Duodecim, 2005)
Jos polvikipu on niin voimakasta, että normaalit toiminnot, kuten kävely tai polven koukistaminen eivät onnistu, on syytä tehdä reissu lääkäriin. Lääkäri ohjaa tarpeen vaatiessa kuvantamiseen, eli röntgeniin tai magneettikuvaukseen.
Jos kivun taustalla on suurempi tapaturma, on kuvantaminen välttämätöntä.
Painon varaamisen polvelle estävä kipu voi viitata merkittävään vaurioon, kuten nivelsiderepeämään tai ruston vahingoittumiseen.
Turvotus tapaturman jälkeen
Tapaturmien, kuten voimakkaan kaatumisen, kovan iskun tai polvilumpion sijoiltaanmenon jälkeen on yleistä, että polvi turpoaa. Polveen kertyvä neste on verta, tulehduseritettä tai molempia.
Polven turpoaminen onnettomuuden jälkeen on usein merkki kudosvauriosta.
Jos turvotus on voimakasta, lääkäri voi tyhjentää nesteen polvesta ruiskulla (punkteeraus).
Polven tyhjennys voi vähentää kipua sekä lisätä nivelen liikkuvuutta.
Turvotus ja punoitus ilman tapaturmaa
Polven alueella ilmenevä turvotus, punoitus tai kuumotus ovat oireita, jotka voivat viitata niveltulehdukseen, kihtiin tai nivelinfektioon – varsinkin jos taustalla ei ole voimakasta rasitusta tai tapaturmaa.
Tulehdus voi olla bakteeriperäinen tai johtua aineenvaihdunnan häiriöistä. Erityisesti bakteeriperäinen infektio voi pahentua nopeasti, joten on tärkeää hakeutua hoitoon heti oireiden – varsinkin polven kuumotuksen – ilmetessä.
Pitkäkestoinen tai paheneva kipu
Jos polvikipu jatkuu yli viikon ajan tai pahenee ajan kuluessa, on hyvä varata aika lääkärille. Pitkäaikainen kipu voi olla merkki kroonisesta nivelongelmasta, kuten nivelrikosta tai reumasta, jotka voivat vaatia säännöllistä hoitoa ja seurantaa.
Lääkäriin tulee hakeutua myös tilanteissa, joissa kipu vaikuttaa arjen toimintoihin, kuten kävelyyn tai portaiden nousemiseen, sillä oikea diagnoosi ja varhainen hoito voivat helpottaa oireita ja parantaa elämänlaatua pitkällä aikavälillä.
Polvikipu levossa voi kertoa piilevästä ongelmasta
Levossa esiintyvä polvikipu viittaa usein nivetulehdukseen tai pitkään jatkuneeseen rasitukseen, joka on aiheuttanut polveen vaurioita tai ärsytystä.
Nivelrikko: Nivelongelmat yleistyvät korkean iän myötä. Nivelrikossa rustokudos kuluu, ja polvinivel alkaa ärsyyntyä hankauksen vuoksi, mikä aiheuttaa kipua. Nivelrikko voi tuntua levossa voimakkaammin kuin liikkeessä. Nivelrikkoon voi liittyä myös polven jäykkyyttä.
Niveltulehdus: Tulehdusreaktio nivelissä voi tehdä polven kipeäksi ilman fyysistä liikettä. Erilaiset niveltulehdukset, kuten nivelreuma tai bakteeriperäinen niveltulehdus, voivat aiheuttaa polveen kipua, joka tuntuu erityisesti levossa ja saattaa olla pitkäkestoista.
Rustovauriot: Rustovauriot tai repeämät voivat ärsyttää niveltä ja aiheuttaa kipua. Kipu voi korostua levossa, kun polvea ympäröivät tukilihakset rentoutuvat ja polvinivel pääsee epätasaiseen asentoon. Rustovaurioihin voi liittyä myös napsahtelua tai lukkiutumisongelmia polvessa.
Voimakas äkillinen polvikipu ilman vammaa – Mistä voi olla kyse?
Äkillinen polvikipu ilman näkyvää vammaa voi tulla yllätyksenä ja olla hämmentävää.
Niveltulehdus tai nivelinfektio: Polveen voi syntyä tulehdus ilman ulkoista iskua tai vammaa. Kipu voi johtua esimerkiksi niveltulehduksesta, kuten nivelreumasta, tai harvinaisemmissa tapauksissa bakteeriperäisestä infektiosta. Tulehdus voi aiheuttaa äkillistä kipua ja turvotusta sekä joskus kuumotusta polvessa.
Kihti: Kihti on aineenvaihduntahäiriö, jossa niveliin kertyy virtsahappokiteitä, mikä voi aiheuttaa voimakasta ja äkillistä kipua. Kihti kohdistuu usein isovarpaaseen, mutta myös polvi voi olla kipeytymisen kohteena.
Limapussin tulehdus (bursiitti): Polven limapussin, eli niveltä suojaavan pienen nesteontelon, tulehdus voi aiheuttaa äkillistä ja kovaa kipua. Tulehdus johtuu usein toistuvasta rasituksesta, mutta se voi syntyä myös ilman selkeää syytä. Bursiittiin liittyy usein turvotusta polven alueella.
Pistävä polvikipu kielii usein vaurioista
Pistävä, terävä kipu polvessa viittaa usein tarkasti paikallistettavissa olevaan ongelmaan.
Hermopinteet: Polven alueella kulkevat hermot voivat joutua puristuksiin esimerkiksi lihaskireyksien tai muiden rakenteiden vuoksi. Hermopinteisiin liittyy usein myös puutumista tai pistelyä polven ympärillä.
Rustovauriot tai nivelsiderepeämät: Polven rusto tai nivelsiteet voivat vaurioitua äkillisen tapaturman tai iskun seurauksena, mikä johtaa usein pistävään kipuun. Ruston vauriot tuntuvat usein pistävänä kipuna, ja niihin voi liittyä myös napsahduksia tai liikerajoituksia. Nivelsiderepeämät puolestaan voivat aiheuttaa voimakasta kipua tietyissä liikkeissä.
Lihaskireydet: Polven ympärillä olevien lihasten kireys tai jänteiden ärsytys voivat aiheuttaa paikallista, terävää kipua, joka tuntuu erityisesti tietyissä asennoissa. Erityisesti reisilihaksen kireys voi vetää polven asentoa epätasapainoon, aiheuttaen kipua polven etuosassa tai sivuilla.
Polvikipu juostessa – Juoksijan polvi ja muut rasitusperäiset kivut
Polvikipu juostessa on yleinen ongelma, joka liittyy usein toistuvaan rasitukseen ja polven kuormittamiseen. Juostessa polveen kohdistuu kova paine, ja virheellinen tai toispuoleinen juoksutekniikka voi johtaa erilaisiin rasitusvaivoihin.
Juoksijan polvi: Tämä vaiva, tunnetaan myös nimellä patellofemoraalinen kipuoireyhtymä, aiheuttaa kipua erityisesti polvilumpion alla. Juoksijan polvi johtuu yleensä polvilumpion virheasennosta, joka aiheuttaa ärsytystä polvinivelessä. Oireet korostuvat erityisesti alamäessä juostessa tai portaissa kulkiessa.
IT-jänteen ärsytys: Reiden ulkosivulla kulkeva IT-jänne voi ärtyä, kun se hankaa polviniveltä vasten toistuvan liikkeen, kuten juoksun, seurauksena. Tämä aiheuttaa kipua erityisesti polven ulkosyrjällä ja vaatii usein lepoa sekä venyttelyä oireiden helpottamiseks.
Väärä juoksutekniikka: Huono juoksutekniikka tai huonot jalkineet voivat lisätä polven rasitusta ja johtaa kipuihin. Jos esimerkiksi askel painottuu liikaa kantapäälle tai jalan linjaus on virheellinen, polvi voi kuormittua epätasaisesti, mikä johtaa polven kipeytymiseen.
Polvikivun sijainti voi paljastaa sen syyn
Polvikipu voi esiintyä eri kohdissa polvea. Eri kohdissa polvea tuntuva kipu voi viitata erilaisiin vaivoihin ja auttaa ymmärtämään kivun taustalla olevia syitä.
Kipu polven sisäsyrjällä
Voimakas kipu polven sisäsyrjässä voi viitata nivelrikkoon tai nivelkierukan vaurioon. Myös takareiden jänteiden kiinnityskohdat voivat aiheuttaa kipua sisäsyrjän alueella, erityisesti tapaturmatilanteissa.
Tapaturman jälkeisen sisäsyrjäkivun taustalla voi olla sisemmän nivelsiteen tai nivelkierukan vaurio, jotka ovat tavallisia polvivamman yhteydessä.
Kipu polven ulkosyrjällä
Polven ulkosyrjällä tuntuva kipu voi johtua nivelkierukan vaurioista, ruston kulumisesta tai IT-jänteen ärsytyksestä, joka syntyy erityisesti juostessa.
Kipu polven etuosassa
Polven etuosassa ilmenevä kipu on yleistä erityisesti urheilijoilla. Usein kyse on juoksijan polvesta tai hyppääjän polvesta, jotka liittyvät polvilumpion tai patellajänteen alueen ongelmiin.
Kipu polvitaipeessa
Polven takaosassa tuntuva kipu johtuu usein Bakerin kystasta, joka on nivelpussin pullistuma polvitaipeen alueella. Pullistuma voi ärtyä ja aiheuttaa painetta takareiden jänteisiin ja polvinivelen takaosaan.
Polvitaipeen kipu voi myös liittyä takareiden jänteiden tai nivelkapselin vaurioihin.
Polvinivel on ihmiskehon suurin nivel, joka mahdollistaen jalan ojennuksen, koukistuksen ja vähäisessä määrin myös kiertoliikkeen.
Polvinivelessä on neljä tärkeää luuta:
Reisiluu (femur)
Sääriluu (tibia)
Polvilumpio (patella)
Pohjeluu (fibula)
Nämä luut toimivat yhdessä polvea tukevien rakenteiden kanssa. Polven toiminnassa ovat avainasemassa nivelsiteet, nivelkierukat ja sitä ympäröivät lihakset.
Nivelsiteet, kuten eturistiside ja takaristiside, tukevat polviniveltä ja estävät sitä liikkumasta liikaa etu- ja takasuunnassa. Sivusiteet puolestaan vakauttavat polvea sivuttaissuunnassa, suojaavat iskuilta ja estävät vääntymistä.
Lisäksi polvinivelessä on nivelrustoa, joka peittää luiden pintoja ja vähentää kitkaa niiden välillä liikkeen aikana. Nivelrusto yhdessä nivelkalvon tuottaman nivelnesteen kanssa mahdollistaa polvinivelen sujuvan liikkeen ja vaimentaa iskua nivelessä.
Nivelkierukat eli meniskit auttavat tasaisesti jakamaan painon polvinivelelle ja suojaavat nivelrustoa. (Terveyskylä 2019)
Milloin kipeä polvi leikataan?
Polvileikkaus on yleensä viimeinen vaihtoehto, kun muut hoitokeinot eivät tepsi tai polvivamma on vakava. Leikkaukseen päädytään erityisesti silloin, kun kipu ja toiminnanrajoitukset vaikeuttavat arkea merkittävästi.
Tyypillisiä leikkaushoitoa vaativia tilanteita ovat vakavat rustovauriot, nivelkierukan repeämät sekä polven nivelsidevammat, kuten eturistisiteen repeämä.
Myös pitkälle edennyt nivelrikko, jossa nivelruston kuluminen aiheuttaa jatkuvaa kipua ja niveljäykkyyttä, voi edellyttää tekonivelleikkausta.
Ennen leikkausta polvikipua pyritään kuitenkin hoitamaan fysioterapialla, lääkityksellä ja elämäntapamuutoksilla, kuten painonhallinnalla. Jos näistä toimenpiteistä huolimatta kipu ja liikerajoitteet jatkuvat, leikkaus voi olla paras vaihtoehto kivun lievittämiseksi ja liikuntakyvyn palauttamiseksi.
Yhteenveto: Polvikipu on ikävä, mutta hoidettavissa oleva vaiva
Polvikivun taustalla voi olla monia syitä, kuten vammat, rasitus tai nivelsairaudet. Usein kipua voidaan hallita kotona, mutta jos kivut jatkuvat tai haittaavat arkea, lääkärin arvio on tarpeen.
Leikkausta harkitaan vasta, kun muut hoidot eivät riitä. Oikea-aikainen diagnoosi ja hoito voivat lievittää kipua ja parantaa liikuntakykyä merkittävästi.
Polvikivun syyn tunnistaminen on tärkeää oikeanlaisen hoidon ja kuntoutuksen aloittamiseksi. Jos polvi kipuilee etkä ole aivan varma mistä se johtuu, on aina fiksuinta pelata varman päälle ja kääntyä lääkärin puoleen.
Kirjoittaja on liikunta- ja terveystieteen osaamisella varustettu markkinointipäällikkö, jonka intohimona on hyvinvoinnin tukeminen liikunnallisen elämäntavan avulla. ...