Aina ei ehdi vessaan. Virtsankarkailu eli inkontinenssi on varsin yleinen, mutta kiusallinen ongelma, joka aiheuttaa tahatonta virtsan karkaamista. Vaivaan on olemassa erilaisia apukeinoja, joten ongelman kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Seuraavaksi kerromme syitä virtsankarkailun taustalla sekä jaamme vinkkejä, joiden avulla voit saada oireet kuriin.

Virtsankarkailu eli inkontinenssi

Virtsankarkailu eli inkontinenssi tarkoittaa tahatonta virtsan karkaamista, joka tapahtuu ilman, että henkilö pystyy hallitsemaan virtsaamistaan. 

Se voi ilmetä esimerkiksi yskimisen, nauramisen, liikunnan tai muun fyysisen ponnistelun yhteydessä, mutta ongelma voi myös esiintyä ilman mitään selvää syytä.

Virtsankarkailu on yleinen vaiva erityisesti keski-ikäisillä ja ikääntyneillä naisilla. Se voi kuitenkin esiintyä kaikenikäisillä naisilla ja miehillä.

Tunnista virtsankarkailu

Vaikka virtsankarkailu on yleensä helposti havaittavissa oleva ongelma, joitakin asioita ei välttämättä osata yhdistää tähän vaivaan. Seuraavat merkit viittaavat virtsankarkailuun:

  1. Tahaton virtsan valuminen: Pieniä määriä virtsaa saattaa valua tahattomasti esimerkiksi yskiessä, nauraessa, aivastaessa, liikkuessa tai nostettaessa raskaita esineitä. Tällöin kannattaa kiinnittää huomiota lantionpohjan lihasten toimintaan.
  2. Tiheä virtsaamistarve: Jatkuva tarve käydä vessassa, erityisesti jos virtsaamistarve tuntuu tulevan kiireellä ja virtsanpidätys vaikeutuu. Tiheän virtsaamistarpeen voi aiheuttaa esimerkiksi virtsatieinfektio tai jokin sairaus.
  3. Yöllinen virtsaamistarve: Tarve käydä vessassa useita kertoja yön aikana. Tämän oireen taustalla on usein virtsatieinfektio tai jokin sairaus.
  4. Tunne, että virtsarakko ei tyhjene kunnolla: Vaikka virtsaaminen tapahtuisi, voi tuntua siltä, että virtsarakkoon jää vielä virtsaa. Syynä voi olla esimerkiksi  vaurioitunut rakko tai tukkeutunut virtsaputki.
  5. Jatkuva kosteus intiimialueella: Jatkuva kostea tunne tai virtsan haju voi olla merkki virtsankarkailusta, vaikka sitä ei itse havaitsisi tietoisesti

Mikä aiheuttaa virtsankarkailua?

Yleensä virtsankarkailu johtuu esimerkiksi lantionpohjan lihasten heikkenemisestä, ikääntymisestä tai toistuvista virtsatieinfektioista. Kuitenkin myös jotkin sairaudet, kuten MS-tauti, Parkinsonin tauti tai Alzheimerin tauti saattavat olla virtsankarkailun taustalla. Tämän vuoksi on tärkeää käydä tutkimuksissa lääkärin vastaanotolla.

Synnytyksen jälkeinen virtsankarkailu

Synnytyksen jälkeinen virtsankarkailu on yleinen vaiva, jota monet naiset kokevat synnytyksen jälkeen. Raskaus ja synnytys kuormittavat lantionpohjan aluetta.

Raskauden ja synnytyksen aikana lantionpohjan lihakset, sidekudokset ja hermot voivat venyä tai vaurioitua, jonka johdosta niiden kyky tukea virtsarakkoa ja virtsaputkea saattaa heikentyä. Raskauden ja synnytyksen aikana tapahtuvat hormonaaliset muutokset voivat myös vaikuttaa lantionpohjan lihasten ja sidekudosten elastisuuteen.

Tenscare apuna synnytyksen jälkeen

Synnytyksen jälkeinen ponnistus- tai pakkoinkontinenssi on yleinen vaiva. Hoitokeinona on lantionpohjan lihasharjoitukset, fysioterapeutin ohjeistamat harjoitteet tai lantionpohjan harjoitukseen sopiva, fysioterapeuttien suosittelema Tenscare. Tenscare-laitteen avulla voit harjoittaa juuri oikeita lihaksia helposti kotona. Eri hoitomuotoja on mahdollista käyttää myös samaan aikaan.

Ponnistusinkontinenssi, pakkoinkontinenssi vai kenties sekamuotoinen virtsankarkailu?

Virtsankarkailu voi johtua monesta eri syystä ja vaivata monella eri tavalla. Seuraavaksi käymme läpi näistä tyypillisimpiä.

Ponnistusinkontinenssi

Ponnistusinkontinenssi on virtsankarkailun muoto, jossa virtsaa karkaa tahattomasti fyysisen rasituksen tai muun ponnistuksen yhteydessä. Tämä voi tapahtua esimerkiksi yskiessä, aivastaessa, nauraessa, juostessa tai nostettaessa raskaita esineitä.

Ponnistusinkontinenssi johtuu usein siitä, että lantionpohjan lihakset tai virtsaputken sulkijalihas ovat heikentyneet, eivätkä ne pysty pitämään virtsarakkoa riittävän hyvin suljettuna paineen noustessa. Tämä voi johtua esimerkiksi synnytyksestä, ylipainosta, ummetuksesta tai runsaasta tupakoinnista.

Pakkoinkontinenssi

Pakkoinkontinenssi on virtsankarkailun muoto, jossa henkilö kokee äkillisen ja voimakkaan virtsaamistarpeen, jota on vaikea hallita. Tämä pakottava tarve voi johtaa siihen, että virtsaa karkaa ennen kuin ehtii vessaan. Rakko voi tyhjentyä jopa kokonaan ennen vessaan pääsyä. Pakkoinkontinenssin taustalla on usein krooninen rakkoärsytys. Muutkin tekijät voivat vaikuttaa vaivaan ja sen oireisiin, kuten MS-tauti, Parkinsonin tauti tai vaihdevuosien jälkeinen estrogeenin puutos.

Sekamuotoinen virtsankarkailu

Sekamuotoinen virtsankarkailu tarkoittaa tilannetta, jossa henkilöllä esiintyy sekä ponnistusinkontinenssin että pakkoinkontinenssin oireita. Tämä tarkoittaa, että virtsaa voi karata sekä fyysisen rasituksen (kuten yskimisen, aivastamisen tai liikunnan) yhteydessä että äkillisen ja voimakkaan virtsaamistarpeen vuoksi, jota on vaikea hallita.

Sekamuotoisen virtsankarkailun hoito vaatii usein yhdistelmän eri hoitomuotoja, jotka kohdistuvat sekä ponnistus- että pakkoinkontinenssin syihin. Yleensä kokeillaan esimerkiksi lantionpohjan lihasharjoituksia, fysioterapiaa ja elämäntapamuutoksia.

Virtsankarkailu miehellä

Miehellä virtsankarkailu liittyy usein ikääntymiseen. Iän myötä munuaisten ja virtsaputken sulkijalihaksen toiminta heikkenevät, jolloin virtsa pääsee helpommin rakosta tahattomasti. 

Yleensä miehet kärsivät pakkoinkontinenssista. Siinä henkilö kokee äkillisen ja voimakkaan virtsaamistarpeen, jota on vaikea hallita. Pidätysvaikeudet voivat johtua esimerkiksi eturauhasen liikakasvusta. Tämän vuoksi syy virtsankarkailun taustalla on hyvä tutkia.

Virtsankarkailun hoito

Virtsankarkailun syy tulee aina selvittää lääkärin vastaanotolla, sillä ongelman taustalla voi olla jokin sairaus. Jotta arki sujuisi hieman helpommin, jaamme nyt muutamia vinkkejä, joiden avulla voit helpottaa virtsankarkailun oireita. Muista myös varata aika tutkimuksiin.

Ruokavaliolla on vaikutusta

Tietyt ruoka-aineet ja juomat voivat pahentaa virtsankarkailuoireita, kun taas toiset voivat auttaa niiden hallinnassa.

  • Kofeiinipitoiset juomat, kuten kahvi, tee ja energiajuomat, usein ärsyttävät virtsarakkoa ja lisäävät virtsaamistarvetta. Yhtä lailla myös virvoitusjuomat sekä kivennäisvedet saattavat aiheuttaa oireita. 
  • Vähemmälle kannattaa jättää myös alkoholi, sillä se toimii diureettina eli lisää virtsan tuotantoa ja voi pahentaa virtsankarkailua.
  • Keinotekoiset makeutusaineet, joista erityisesti aspartaami ja sakariini saattavat pahentaa virtsarakon ärsytystä. 
  • Voimakkaasti maustetut ruoat voivat pahentaa oireita ärsyttämällä virtsarakkoa.
  • Kuitupitoiset ruoat, kuten täysjyvät, hedelmät ja vihannekset, auttavat pitämään suolen toiminnan säännöllisenä. Ummetus saattaa pahentaa virtsankarkailua, sillä täysi suoli voi painaa virtsarakkoa.
  • Riittävä vedenjuonti on tärkeää, vaikka liiallinen nesteen nauttiminen voi pahentaa oireita. On tärkeää löytää tasapaino, jotta keho pysyy nesteytettynä ilman liiallista virtsarakon kuormitusta.

Koosta ruokavaliosi mahdollisimman terveellisestä, luonnollisesta ruoasta, mikäli haluat pitää oireilun kurissa paremmin. 

Lantionpohjan lihakset kuntoon

Lantionpohjan lihakset sijaitsevat lantion alueella ja muodostavat eräänlaisen "pohjan" lantion elimille, kuten virtsarakolle, kohdulle (naisilla) ja peräsuolelle. Nämä lihakset vastaavat muun muassa virtsan ja ulosteen pidättämisestä, joten lihasten harjoittelu voi auttaa tähän vaivaan.

Voit tunnistaa lantionpohjan lihakset yrittämällä keskeyttää virtsaamisen kesken kaiken. Lihakset, jotka aktivoit, ovat lantionpohjan lihakset. 

Lantionpohjan lihasten harjoitteluun on olemassa erilaisia tekniikoita. Lantionpohjan fysioterapeuttien suosittelema hoitomuoto tunnetaan nimellä Tenscare. Lantionpohjan harjoittaja aktivoi ja rentouttaa lantionpohjaa EMS-teknologian avulla.

Fyysinen harjoittelu avuksi

Fyysinen harjoittelu on erittäin tehokas tapa hoitaa ja ennaltaehkäistä virtsankarkailua. Oikeanlainen liikunta vahvistaa lantionpohjan lihaksia, parantaa kehonhallintaa sekä tukee painonhallintaa, mikä voi vähentää virtsankarkailuoireita merkittävästi.

  • Lantionpohjan lihasharjoitukset kannattaa ottaa osaksi rutiinia. 
  • Lantionnostot ja vatsalihastreenit ovat oiva tapa tukea lantionpohjan lihasten toimintaa. Vahvat vatsalihakset tukevat lantionpohjan lihaksia ja auttavat pitämään keskivartalon vakaana, mikä vähentää virtsankarkailun riskiä.
  • Monet jooga- ja pilatesliikkeet tukevat lantionpohjan lihasten vahvistamista.
  • Aerobinen liikunta, kuten kävely, uinti, tai pyöräily, voi auttaa painonhallinnassa, mikä puolestaan vähentää lantionpohjaan syntyvää painetta.
  • Erityisesti lantionpohjan lihaksiin keskittyvä fysioterapia voi olla hyödyllistä, jos lantionpohjan lihakset ovat heikot, jos perinteiset harjoitukset eivät riitä tai oikean harjoitustekniikan opettelu tuntuu haastavalta. 

Ylipaino ja liikalihavuus lisäävät lantionpohjaan ja virtsarakkoon kohdistuvaa painetta, mikä voi heikentää lantionpohjan lihaksia ja johtaa virtsankarkailuun. Tämän vuoksi on tärkeää pitää kiinni aktiivisesta elämäntyylistä. 

Tupakointi vähemmälle

Runsas tupakointi saattaa altistaa virtsankarkailulle. Runsaasta tupakoinnista voi aiheutua ponnistus- tai pakkoinkontinenssi. Syy tähän on se, että tupakointi ärsyttää virtsarakkoa, mikä voi lisätä virtsarakon herkkyyttä. Lisäksi jatkuva tupakan polttaminen voi johtaa krooniseen yskään, joka aiheuttaa enemmän painetta lantionpohjan lihaksille sekä virtsarakolle. Tämä jatkuva rasitus heikentää lantionpohjan lihaksia.

Virtsankarkailusuojista apua

Virtsankarkailusuojat tuovat helpotusta arkeen. Inkontinenssisuojat, vuodesuojat sekä inkontinenssihousut tuntuvat miellyttäviltä käyttää ja antavat suojaa tahattomalta virtsan karkaamiselta. Saatavilla on erilaisia vaihtoehtoja, joista löydät varmasti sinulle sopivan.

Leikkaus- ja lääkehoitoa on saatavilla

Vaikka elämäntapamuutokset ovat tehokas tapa virtsankarkailun oireiden hallinnassa, aina se ei kuitenkaan riitä. Tällöin vaihtoehtona voi olla leikkaus tai lääkehoito. 

Ponnistusinkontinenssia voidaan hoitaa paikallispuudutuksessa tehtävillä leikkauksilla. Pakkoinkontinenssin oireita on mahdollista helpottaa antikolinergisillä lääkehoidoilla. Estrogeenivalmisteista voit saada apua, mikäli vaiva liittyy vaihdevuosiin. Myös muita hoitokeinoja on. Keskustele lääkärisi kanssa sinulle sopivista hoitovaihtoehdoista.

Kysy rohkeasti apua inkontinenssin hoitoon

Tiedäthän, ettet ole ongelmasi kanssa yksin. Apua inkontinenssin hoitoon on saatavilla meiltä Olo-apteekin asiantuntijoilta, fysioterapeuteilta sekä lääkärihenkilökunnalta. Etenkin synnytyksen jälkeinen virtsankarkailu saattaa vaatia elämäntapamuutosten lisäksi esimerkiksi lantionpohjan harjoittajalaitteen käyttöä osana palautumista. Olipa lähtötilanteesi mikä tahansa, apua on saatavilla.


Lähde: Duodecim Terveyskirjasto®